2013/05/22

destination: Perth, Australia


Moro! Kauan odotettua postausta mun Australian suunnitelmista tulloo nyt :-) Ihan aluks voitte laittaa ton ylempänä olevan biisin soimaan taustalle (siinä on ihan loistavat lyriikat). perth1 Kaikki lähti siitä, kun tammikuussa aloin ihan tosissaan miettimään mitä mä haluan tehdä valmistumisen jälkeen. Olin pitkään ajatellut, että lähettäis silloisen poikaystävän kanssa ulkomaille yhdessä jatkamaan meidän alan opintoja. Maailmalle lähtö valmistumisen jälkeen oli siis ihan "itsestäänselvää" mulle jo ajat sitten, mutta se kenen kanssa lähen ja minne, muuttui matkan varrella.perth2 Mulle tuli sitten siinä alkuvuoden aikana sellainen olo, että opiskeluiden jatkaminen suoraan tän kaksoistutkintourakan jälkeen olisi ihan liian epämieluista ja uskon, että mun motivaatio istua taas koulun penkillä olis ollu ihan nollissa. Mulle tuli myös sellanen fiilis, että haluan vielä olla yksin ja pärjätä ihan omillani. Reissuun lähteminen yksin tarkoittaa myös sitä, että saa mennä just minne haluaa ja kuunnella vaan niitä omia mielihaluja matkan keston, päämäärän ja tavoitteiden suhteen. perth3 Aloin etsimään tietoa Ausseihin lähdöstä jo helmikuussa ja selvittämään mitä kaikkea pitää hoitaa ennen matkaa. Ahkeran googlailun ja lueskelun myötä mun päätös lähdöstä vain vahvistui. Ja miksi siis Australia? Yksi suurimmista syistä oli kieli, sillä en osaa muita kieliä yhtä hyvin kuin englantia. Oon ollut englanninkielisessä leikkikoulussa sekä peruskoulussa "enkkuluokilla". Vaikka oonkin reissaajaluonne ja tykkään kaikesta uudesta reissailuun liittyen, niin uuden kielin opettelu ei mun mielestä oo erityisen kiinnostavaa :-D Mulle on tärkeintä että mua ymmärretään ja että mä ymmärrän muita! Silloin kun olin Espanjassa sen 2kk niin en oppinut mitään muuta, kuin tilaamaan puoli kiloa kanaa kaupassa sekä sen, mikä on pussi espanjaksi...selkeesti innostusta havaittavissa tässä kielien opiskelussa...hahaperth4 Ja hei, se ilmasto tietenkin! Oon vilukissa henkeen ja vereen, joten se Australian lämpö oli myös yks erittäin houkutteleva tekijä ratkaisun tekemisessä. Myös se, että siellä on paljon muitakin reissaajia ja että töitä löytää kuulemma suhteellisen helposti, oli ratkaisevia tekijöitä. En oo myöskään koskaan kuullut, että kukaan olisi tullut sieltä takaisin ja sanonut "olisinpa jättänyt lähtemättä". Australiassa kiehtoo myös se, että siellä on niin omanlainen meininki - ihan vaan jos miettii niitä elukoitakin siellä!perth5perth6 Silloin kun olin ne lentoliput hommannu ja vähän matkasta täällä jo vihjailinkin, niin multa kysyttiin oonko mitä töitä sinne lähössä tekemään. Silloin mulla ei vielä ollut mitään hajua mistä saisin töitä/missä asuisin yms. Mulla oli vaan menolippu ja Working Holiday viisumi vuodeksi. Lähdön lähestyessä aloin katselemaan netistä kimppakämppien huoneiden vuokrahintoja ja vähän kyselemään hintatasosta Perthissä (kaupunki mihin suuntaan ainakin aluksi). Selvisi, että siellä on suhteellisen kallista asua ja pelkäsin, että jos en saa heti töitä, mun kaikki säästöt hupenisi niihin asumiskuluihin. Silloni päätin, että meen ainakin aluksi aupairin hommiin ja etsisin sitten ihan rauhassa muita töitä, kun siltä tuntuu. perth7
kuva / kuva / kuva / kuva / kuva / kuva / kuva

Eilen sitten otin skypepuhelua yhden perheen kanssa, joka vaikutti kaikista potentiaalisimmalta ehdokkaalta mennä au pairiksi ja sain sen homman! Jes! Olin tosi jännittynyt siinä skypepuhelussa, kun en aina ihan saanut selvää mitä se perheen äiti puhui, kun yhteys oli huono ja aussiaksentti mulle vieras. Tärkeintä kuitenki oli se, että perhe vaikutti tosi mukavalta ja uskon että tuun viihtymään niillä ainakin jonkun aikaa :-)

Summa summarum, alle kuukauden päästä lähtö! Mulla on sellanen kutina, että tästä tulee ihan paras välivuosi!! Ja vaikka aluks mun piti lähteä ihan kokonaan yksin, niin selvisi siinä suunnitelmia tehdessä, että mun hyvä ystävä Tuuli on lähdössä myös Australiaan (ainoastaan kesäksi tosin, mutta kuitenkin) Se on itseasiassa jo tällä hetkellä lentokoneessa matkalla sinne, joten siellä nähdään!! Uskon että meillä tulee olemaan ihan huippua siellä ;) Me mennään nyt sitten molemmat aupaireiksi samaan kaupunkiin, Perthiin. Nää postauksen kuvat pitäis olla kaikki siitä kaupungista otettuja, mutta tiedä nyt noista googlen kuvahauista :-D

Nyt mun pitääkin jo kiitää, sillä mulla on vakuutusyhtiön kanssa tapaaminen, kun mietitään vielä loppuun asti noi mun matkavakuutushommat. Vielä pitäisi sitten paikallinen pankkitili avata ja se verokortti hoitaa, mutta niitä ehtii katsoa huomennakin. Ajattelin tehä piakkoin sellasen kysymyspostauksen, joten kyselkää ihmeessä kaikkea, jos tuli jotain mieleen tohon reissuun liittyen niin  vastailen niihin sitten ajan kanssa :-)


42 comments:

  1. Oi mahtavaa, et uskallat lähteä tollaselle matkalle! Ja heh hassuu, mun serkku asustelee just Perthissä :D

    Blogis on ihan paras!!! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. on se maailma vaan niin pieni! :D

      Delete
  2. Anonymous22/5/13 15:29

    Voi huippua matkaa siulle! Ite kävin Australiassa just jouluna, tuut rakastaa sitä! Ihmiset on niin ihania ja ystävällisiä, ruoka on hyvää ja tietty se lämpö<3 kannattaa kyllä olla varovainen siellä ku se aurinko oikeesti porottaa ihan eri tavalla kun suomessa :D Syö paljon timtameja ja maista vegemitea! hihi vitsi miten siistii

    ReplyDelete
    Replies
    1. joo mulle on kyllä tullu sellanen olo että siellä kyllä tuntuu olonsa sitten tervetulleeksi! :) ja onneks en oo herkkä palamaan !!

      Delete
  3. Toi on niin siistiä! Mahtavaa ettet ole tyytynyt vain haaveilemaan vaan pistit toimeksi. :) toivottavasti sulla tulee olemaan ikimuistoinen ja kokemusrikas vuosi Australiassa! Postaathan usein niin mekin nähdään millaista siellä on sun vinkkelistä..miten oot sopeutunut jne. Itseänikin kiinnostaa välivuosi ulkomailla töitä tehden. Hengähdystauko on aina hyvä idea ja saa lisäaikaa miettiä mitä oikein haluaa tehdä, jos ei oo selvät visiot. Mä saatan nimittäin ainakin tarvita sitä. Anyway, toivon sulle kaikkea hyvää sinne, Krista! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. tottakai postaan paljon ja yritän vähän opetella kirjottelemaankin pidemmin :) ja kiitos kaisa, kaikkea hyvää sullekin<3

      Delete
  4. Anonymous22/5/13 15:43

    Vaikuttaa niiin siistiltä. Otan niin vielä susta mallia ja lähden kanssa ausseihin aupairiksi/töihin!

    ReplyDelete
  5. Anonymous22/5/13 15:50

    äää kuulostaa niin hyvältä! Itelläni on lukio menossa ja haaveilen myös siitä, että valmistumisen jälkeen haluaisin asua ulkomailla ainakin hetken tai jopa opiskella jossain muualla kuin Suomessa. Tää Australia kuulostaa nii hyvältä! :)) Pidä hauskaa ja muista sit postailla paljon. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. jep! jännityksellä ootan lähtöä!!! ja tottakai postailen paljon, hihi :)

      Delete
  6. Anonymous22/5/13 16:32

    kuulostaa mahtavalta! millon oot eronnut, on mennyt ohi kokonaan?

    ReplyDelete
  7. Mäki lähen syksyllä au pairiks saksaan (apua en oo lukenu kieltä yläasteen jälkeen)! mut oon kyä kans sitä mieltä, et au pair vuos on juur sitä mitä tarttee ahkeran lukioinnin jälkeen :--D

    ReplyDelete
    Replies
    1. mä en kyllä ihan sitä koko vuotta varmaan aupairina viihdy (en oo ihan niin lapsi-ihminen) mutta kuitenkin välivuosi on tosi jees :)

      Delete
  8. oioi ku kuulostaa mahtavalta! :D onnea sinne! :)

    ReplyDelete
  9. Anonymous22/5/13 17:11

    OOH SHIT mäkin haluun:( oon vasta alottamas syksyllä lukiota ja ootan jo nyt et saan pitää välivuoden ja lähtee reissuun! onnea sulle matkaan postailethan sieltäkin sit:-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. pääseehän sitä vaihtoonkin jos et malta odottaa ;D

      Delete
  10. Vau, oot kyllä rohkea likka! :)

    ReplyDelete
  11. Anonymous22/5/13 17:24

    tää kysymys ei nyt ehkä ihan suoraan liity tähä muutto juttuun mut kysympähän kuitenkin! toivottavasti ei oo liian henkilökohtasta, mut ootteko vielä yhdessä sen sun poikaystävän kanssa? jos ootte niin miten ootte aatellu selvitä vuodesta erossa? voisko sun mielestä ylipäätään tollanen pidempi erossaolo onnistua parisuhteessa?

    onnea kumminki jokatapauksessa reissuun! :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. aa joo siis ei olla enää yhdessä, aattelin et se tuli jotenki rivien välistä jo tossa postauksessa ilmi mutta oon varmaan vähän huono ilmasemaan itteäni :D ja kiitos! :)

      Delete
  12. Oi vitsi miten siistiä! Oon itekki lähössä tossa kolmen kuukauden päästä vaihtoon jenkkeihin, joten alkaa olla jo aika jännät paikat kun viimesiä kuukausia suomessa viettelen :D
    Toivottavasti sun vuodesta tulee ihan mahtava! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. hihi jännää jännää! Hyvää matkaa jenkkilään! :)

      Delete
  13. Anonymous22/5/13 18:31

    Vitsi miten mahtavaa! kuullostaa ihanalta! oot tosi rohkee toivottavasti sun vuodesta tulee mukava:)

    ReplyDelete
  14. Hui kun oot rohkea! Itse en pystyis kuvittelemaan että pärjäisin ison maailman keskellä, mutta susta osaan kuvitella. Onnea sinne Ausseihin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos! toivottavasti onnea ei tarvita vaan kaikki sujuis hyvin :p

      Delete
  15. Anonymous22/5/13 19:01

    Löysitkö perheesi netistä, mistä ? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. http://www.aupair-world.net/

      tuolta noin! :)

      Delete
  16. Anonymous22/5/13 19:05

    siistii! itekki oon syksyl ajatellu lähtee au pairiks ni kysyisin vaa et mitä kautta hait ja oliko helppo päästä ku oon kuullu vähän erilaisia tarinoita siitä? Tai että pitikö sun hakee moneenkin perheeseen ennen ku tärppäs?:-) toivottavasti sul tulee ihana vuosi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. http://www.aupair-world.net/

      ja otin heti aluks yhteyttä moneen perheeseen ja kaikista sain kyllä vastauksen ja kiinnostuneita olivat :) Kaikkien kanssa ei sitten aikataulut mätsänny/niillä oli muitakin ehdokkaita joten päädyin valitsemaan sen perheen joka vaikutti kaikista mukavimmalta ja jonka kanssa aikataulut yms sopi parhaiten! Ei siis oo mitenkään ihan hirveen vaikeeta saada perhettä, koska niitä on niin paljon jotka tarvii au pairia. Kannattaa kirjottaa itestään paljon ja sitä kautta antaa hyvä kuva itestäs :)

      ja kiitos!

      Delete
  17. Anonymous22/5/13 19:28

    missä päin Espanjaa oot ollu?:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Fuengirolassa asuttiin sillon joskus, kun suoritettiin yks koulun jakso siellä :) Tuolta tunnisteista kun valkkaat "espanjan" nii näät kaikki postaukset siltä ajalta ! ;)

      Delete
  18. Hei! Mä oon kanssa just katellut aupair perheitä Australian ja Uuden seelannin tienovilta mut en oo varma kouluun pääsemisestä. Miten helposti löysit sen ja mistä? Ja onko ne kaikki viisumihommat sunmuut tosi työläitä hoitaa, kun olisin mieluusti syyskuun aikaan lähdössä niin ehtiiks ne hoitaa jossain 1kk-2kk hyvin? Varmaanjoo?:D Niiiin super siistiä että lähet postaa paljon ja kerro kaikki!

    ReplyDelete
    Replies
    1. mä etin au pair world sivuston kautta ja se oli tosi helppoa ja kätevää! Lähetin viestin johonki 3-5 perheeseen ja kaikki oli kiinnostuneita :) eli siellä on kyllä tosi paljon perheitä jotka tarvii aupairia, mutta hakijoitakin on tietty paljon. Jos oot siis kiinnostunu jostain perheestä niin kerro itestäs paljon kaikkea että ne saa sellasen hyvän yleiskäsityksen susta ! Ite myös lähettelin jotain kuvia ihan vaan mun "arkipäivästä" ja kerroin mun parhaista ominaisuuksista. Aussilaiset ilmeisesti arvostaa sitä ettet sä oo suomalaiseen tapaan "lyhyt ja ytimekäs" :-D Ja tosiaan, kyllä 1-2 kuukaudessa ehtii hyvin hoitaa kaikki jutut. Viisumissa meni 1päivä niin se tuli mun sähköpostiin ja vakuutusten hoitamisessa meni muutama päivä. Lentoja kannattaa alkaa vilkuilemaan ja hyvänä nyrkkisääntönä kannattaa pitää sitä että ma-ti lähdöt on kaikista halvimpia :) ja ei mikään oo kauheen työlästä mutta motivaatiota pitää olla hoitaa noit juttuja!

      Toivottavasti tästä oli jotain jelppiä ja kysy ihmeessä lisää nii autan parhaani mukaan :)

      Delete
  19. Anonymous23/5/13 11:46

    Voi ihanaa kiitos kattavasta vastauksesta!! Mä oon katellut just sieltä aupair worldista perheitä välillä, mutta en oo vielä uskaltanut ottaa yhteyttä,koska jos pääsenkin kouluun niin jään varmaan tänne. Suurin osa siellä olevista haluu tällä hetkellä tulemaan jo nyt kesällä mutta ehkä syksymmäks mennessä sieltä löytyy sellasia ketkä ottais mieluusti syksylläkin vastaan!:) ja tietty motivaatiota kyllä maailmalle lähtöön löytyy että eiköhän noi viisumi ja muut asiat hoidu. Ja tosi hyvä tietää että kannattaa mieluummin tiedottaa itsestään liikaa kun liian vähä :D oon just tota miettiny että onkohan niistä raskasta lukea hirmu pitkiä hakemusviestejä, eipä kai:D..Kiitos tosi paljon!! :-) t.sini

    ReplyDelete
  20. Anonymous23/5/13 22:09

    ohoo vautsivauuu kuulostaa iha mahtavalta! :)

    asutko nyt siis yksin siin teijä kämpäs? :o

    ReplyDelete
  21. Anonymous26/5/13 21:36

    mikä tää biisi on?

    ReplyDelete
  22. Anonymous27/5/13 20:09

    Perth on aivan loistava kaupunki, olin siellä pari kuukautta työharjottelussa pari vuotta sitten :) Mahtavaa reissua!

    ReplyDelete

Kamerakalusto: Canon EOS 50d ja 50mm 1.4 objektiivi

-Käytän Photoshop CS 5 ohjelmaa kuvien käsittelyyn!