2015/03/03

onnellisuusasioita

Onnellisuus. Hämmentävä ja vaikeasti kuvailtava tunnetila. Viimeiset vuodet ovat olleet täynnä suunnatonta onnellisuutta. Itselle se tarkoittaa sitä, että tulee vaan pakottava tarve nauraa ja hymyillä ilman mitään tiettyä syytä. Yleensä tää käy just silloin kun oon yksin kävelemässä jossain ja tajuan kuinka siistiä elämä oikeestaan on..tietysti joku random tulee silloin vastaan ja kelaa varmaan että mitähän toikin tossa virnuilee :-D Onneks täällä Ausseissa ollaan totuttu tuntemattomille hymyilemiseen ja yleensä saakin ison virneen takaisin jos jotain sattuu katsomaan silmiin.

pyorapieni1

Se, että blogissani (ja yleisesti ottaen sosiaalisessa mediassa) jaan vain onnen hetkiä ja tunteita ei tietenkään tarkoita sitä, ettei mullakaan olisi sellaisia päiviä kun ei vaan tekisi mieli nousta sängystä ylös ollenkaan. Ihmissuhde sotkuja, yleistä tyytymättömyyttä, huonoja itsetunto päiviä ja pahaa mieltä voi kokea niinkin hienossa maassa kuin Australia. Ihan tavallista elämää täälläkin eletään ja on ihan täysi harhaluulo että täällä olisi kaikki aina mahtavaa. Matkustaminen - ja valinta asua jossain kaukana "kotoa" - tuo myös paljon stressiä ja erilaisia velvollisuuksia mitä monet ei varmasti mietikään. Viisumiasiat ja rahahuolet on mielessä melkeinpä viikoittain. Nyt oon vihdoin saanut selvitettyä omat tulevaisuuden kuviot ja näyttääpi siltä että meen täällä yliopistoon hakemaan korkeemman tutkinnon graafisen suunnittelun saralla.

bwpieni

Yliopistoaika tarkoittaa mulle opiskeluviisumia ja pidempää aikaa olla maassa. Samalla se myös tarkoittaa sitä, että vuosi koulun penkillä tulee viisumeineen päivineen maksamaan mulle about 31 000 Australian dollaria. Säästöjä on, mutta paljon täytyy lainaakin ottaa. Velkavankeus kauhistuttaa, mutta unelmien eteen täytyy joskus tehdä uhrauksia. Australiasta pois lähteminen ei ole enää vaihtoehto, sillä tämä paikka tuntuu enemmän kodilta kuin mikään muu paikka koskaan. Mieluummin täällä viettää niitä 'vitutuspäiviä' kuin kolkossa ja kylmässä Suomessa.

pyorapienii

Yliopistossa piipahdettuani ja asioita selvitettyäni, voipi olla niinkin, että saan lyhennettyä kolmen vuoden "Bachelor of Arts" tutkinnon yhteen vuoteen mikä olisi tietysti ihan huippua! Sanoivat, että edellinen tutkintoni Suomessa voitaisiin käyttää kahden ensimmäisen vuoden hyväksilukuun, mikä tarkoittaisi sitä että hyppäisin suoraan suorittamaan viimeistä vuotta kyseisestä tutkinnosta. Aikaisemmin valmistuminen meinaisi nimittäin sitä, että minut voitaisiin sponsoroida jonkun graafisen suunnittelun firman toimesta aikaisemmin ja saisin jäädä firman piikkiin maahan. Australiassa on siis erilaisia viisumeita, mistä sponsorship on ehdottomasti paras. Työnantaja siis maksaa valtiolle siitä, että olen täällä töissä heille. Pari vuotta sponsoroituna työntekijänä ja voin hakea pysyvää oleskelulupaa! Sellaiset suunnitelmat meikäläisellä siis tällä hetkellä.

pyorapieni2

Ikinä ei tietenkään tiedä mitä elämässä tapahtuu ja millaisiin käänteisiin sitä joutuu. Viime vuodet on aikalailla antauduttu sille elämän virralle ja annettu vaan mennä. Niin paljon on tullut nähtyä ja koettua, että ikinä en olis Suomessa edes kymmenessä vuodessa elänyt näin paljon kuin mitä nyt oon. Melkein kaksi vuotta Ausseissa ja oon rakastunut päätä pahkaa (useammankin kerran), eronnut, itkenyt, nauranut, juhlinut, tavannut parhaita ihmisiä, nähnyt aivan uskomattomia paikkoja, ylittänyt itseni usemmankin kerran, valvonut öitä ja nähnyt auringonnousuja, tehnyt töitä hullun lailla, reivannut aavikolla keskellä yötä ja ylipäätänsä nauttinut elämästä.

pyorapieni

Tällä hetkellä istutaan parhaitten muijien kesken meidän oman kimppakämpän parvekkeella ja jauhetaan päivän kuulumisia. Elämän pienetkin hyvät asiat tuntuu vielä astetta paremmilta kun on huippuja tyyppejä niitä jakamassa. Kiitos siis, että olette täällä jakamassa tätä kokemusta mun kanssa 

49 comments:

  1. kuulostaa ihanalle, mutta voin uskoa että paineetkin ovat samanaikaisesti todella suuret. Tsemppiä sinne rapakon toiselle puolelle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. jep..en vaan malta odottaa et olis se pysyvä oleskelulupa kourassa!! :D

      Delete
  2. Anonymous3/3/15 13:04

    Ihana ihana postaus lisää tällasia!♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. juu yritetään rustailla enemmänkin näitä avaavia postauksia! :)

      Delete
  3. Anonymous3/3/15 13:12

    mahtavaa kuultavaa ja ihanaa että sä oot takasin!! SUN postaukset on parhaita!:-)

    ReplyDelete
  4. Oot niin inspiroiva ja nää blogin kuvat on upeita :)!

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitokset suurimmista osista kuvia kuuluu kärsivällisille kavereille ^__^

      Delete
  5. Vitsit mikä postaus!! Tuli kauheen hyvä fiilis kun luki sun huikeista suunnitelmista ja erityisesti sun asenne kaikkeen on niin ihailtavan voittamaan lähteny, et pakostakin suunpielet nousee hymyyn! Ihanaa miten hienosti oot saanu kaiken järkättyy ja miten oot rakentanu itelles elämän sinne missä tuntuu kodilta ja kuinka kovaa teet töitä sen eteen, että tää sun unelmas toteutuis jatkossakin! Nostan vaan hattuu sulle! Mut siistii tästä tekstistä teki myös se, että ite abiturienttina oon tässä muutaman kuukauden miettiny pääni puhki et mitähän tekis elämällä, ja vaikka ne ulkomaille lähtemisen pläänit onkin haihtunu lähes kokonaan pois ja tilalle on tullu opiskeluhaaveet täällä suomessa, niin en vois olla onnellisempi& fiilistellä enemmän, että mitä kaikkee mulla on eessä jos vaan nyt maltan hetken viel painaa duunii haaveeni eteen:)!!

    Huh huh mikä kommentti, meni ihan ihme höpöttämiseks mut sait nii hyvälle fiilikselle et oli pakko jakaa nää good vibes jollekkin joka tuntee samoin:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. ihana Henna! <3 Kiva kuulla kun muillakin haaveet toteutuu :) Paljonhan se vaatii työtä mutta lopulta palkitsee!

      Delete
  6. Anonymous3/3/15 14:48

    niin upeet kuvat! <3 pakko kysyä että millä oot tehny tuon bannerin? upea!

    ReplyDelete
    Replies
    1. taisin ihan vaan photoshopilla sen vääntää, valmis fontti ladattu Dafontista ja sitten vaan asettelin ton tekstin tolleen päällekkäin :) eli ihan helppo homma!

      Delete
  7. AIvan älyttömän ihana postaus, ja sun suunnitelmat kuulostaa todella hyvältä! Mä niin toivon, et ne onnistuu - varmasti onnistuukin ainakin jossain määrin. Mut niin totta on se, että periks ei saa antaa ja täytyy olla valmis näkemään vaivaa omien haaveiden eteen, ja oot Krista kyllä hyvä esikuva tässä asiassa ehdottomasti.

    Muistan ku ekan kerran lähdit Australiaan ja seurailin sun reissua kateellisena blogin välityksellä. Hieman haaveilin itekin et pääsis lähtemään johonkin pidemmäksi aikaa, mutta en ajatellut et viihtyisin ja et oon liian sitoutunut omiin rutiineihin ja arkeen. Nyt kun otin itsee niskasta kii ja lähin Islantiin vaihtoon, niin asiat on muuttunut ihan täysin. Mä en haluais takas Suomeen ja oon rakastunut tähän maahan. Tähän asti on aina ollut ihana palata takaisin Suomeen ja kotiin ulkomaanreissulta, mutta nyt oon ekaa kertaa oon tosi onnellinen ettei mulla oo Suomessa esimerkiksi omaa kotia, vaan tavarat on ripoteltuna pitkin poikin porukoille ja isovanhemmille.

    Jos en nyt voi jäädä, niin tiedän kyllä palaavani Islantiin opintojen jälkeen. Kun uskaltaa ottaa riskejä, niin voi löytää ihan uusia asioita joista nauttii ja paikkoja, johon kuuluu.

    ps. ihana kun oot taas postaillut ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana kommentti Essi! Niinhän se on, että ajattelee ettei sitä välttämättä osais tuntea oloonsa "kotoisaksi" missään muualla kuin suomessa mutta sitten os uskaltaakin antaa maailmalla mahdollisuuden niin voiki käydä niin ettei haluu palata! Loppujenlopukshan kotiSuomeen voi aina palata eikä siinä maailman näkemisessä mitään häviä :) Kaikkea hyvää sinne Islantiin! xx

      Delete
  8. Oi vitsi tää postaus piristi jotenkin ihan hirveesti ja tuli hyvä fiilis! Niin upeita kuvia taas että huhhuh... Mä niin toivon, että sulla menee kaikki suunnitelmien mukaan siellä! :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. jee kiva jos tuli hyvä fiilis! kiitos<3

      Delete
  9. Miten hienoja kuvia!! Ikävä :-(

    ReplyDelete
    Replies
    1. iksu myös <3 hitto ku se Skype ei taaskaan onnistunu!! yritetään nyt viikonloppuna uusiks :)

      Delete
  10. Meni kylmät väreet ku luin tätä! Ois just niin unelmaa asua jossain eri maassa ku suomessa mutta musta tuntuu että en ikinä pidemmäksi ajaksi uskaltais lähtee mihinkää :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ainahan sitä voi lähteä ja sitten palata takaisin jos ei tunnukaan omalta jutulta! Vaikka kotiin palaisikin niin aina on muutamaa kokemusta rikkaampi :--)

      Delete
  11. tosi ihana postaus ja niin upeet kuvat!! valmistun tänä keväänä lukiosta ja oon sun ja veeran blogeja lukenut ja kelannut varmaan puolentoista vuoden verran, uskallanko siirtyä aussien puolelle lähitulevaisuudessa, ehkä jo ens syksynä. ihana kun kirjotat rehellisesti ja avaat vähän myös sitä puolta, ettei aina kaikki mene putkeen, mutta silti voi miten kade oon sulle, kun saat tollasessa ympäristössä elää arkea! vielä itellä suunnitelmat vaiheessa, mutta tosi kiva kuulla ihan paikanpäältä kokemuksia ja sulla on muutenkin aivan ihana blogi!! :))

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos emmy!! kiva että tykkäilet :) tänne vaan sieltä kylmästä suomesta!! ;)

      Delete
  12. Olipa kiva lukee piiiitkästä aikaa tällanen kuulumispostaus! Ja miten upeita kuvia!

    ReplyDelete
  13. Ihanaa lukee sun postauksia taas!! <3 :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. jee kiva että siellä ruudun toisella puolella on vielä porukkaa! :)

      Delete
  14. On aina ilahduttavaa lukea kun joku elää unelmaansa :)

    ReplyDelete
  15. Aivan ihana lukea sun kokemuksia ja suunnitelmia. Kun joku ihan todella elää haavettaan. Itse olen unelmoinut niin niin pitkään ulkomailla asumisesta ja pikku hiljaa olen havahtunut toteuttamaankin tätä unelmaa. Ehkäpä syksyllä talsin jo lätäkön toisella puolen, ken tietää. Sulta ainakin sain nyt rutkasti inspiraatiota lisää asian edistämiseksi. Kiitos siitä! :--) Onnea sun aikeisiin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. jee kiva jos tää blogi on inspannu ja antanu rohkeutta! tää on yks parhaimmista jutuista ehottomasti tässä blogin pitämisessä jos voi antaa jollekkin inspiraatiota lähteä toteuttamaan unelmiaan :)

      Delete
  16. Ihana postaus! Mä tiedän ton tunteen, että kun on kerran lähteny Suomesta niin takas ei oo paluuta. Nimimerkillä kohta alkaa neljäs vuosi Englannissa :-D

    ReplyDelete
    Replies
    1. oi siistiä! Englannissa mä en ookkaan vielä lentokenttää lukuunottamatta käyny! :)

      Delete
  17. Ihana postaus ja niin ihanat kuvat! :)

    http://ccliche.blogspot.fi

    ReplyDelete
  18. En ikinä saa aikaseks kommeintoida, mut nyt tuli semmonen tunne että pakko sanoa jotain. Ensinnäkin ihailen suuresti kaikkea sitä aikaa ja luovuutta minkä upotat kuviin mitä otat, koska se myös näkyy. Toisekseen kuullostaa ihan mahtavalta, että oot löytäny suunnan mitä kohti kulkea, ja haluun vaan toivottaa sulle sylikaupalla onnea ja hyviä viboja. Ja viimeseks kiitos älyttömän inspiroivasta blogista! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihanasta kommentista Ira! <3 ^___^

      Delete
  19. Oon sua pari vuotta vanhempi, itekin lahden suunnalta kotosin ja kävin saman rumban läpi täällä melbournessa pari vuotta sitten ( hain pariviisumin sponsoroidun sijasta ) ja nyt on 4 vuotta täällä asumista takana, pysyvä asumislupa tulee parin kuukauden päästä :) Ja tiiän mitä tarkotat sillä että sanot "Australiasta pois lähteminen ei ole enää vaihtoehto, sillä tämä paikka tuntuu enemmän kodilta kuin mikään muu paikka koskaan". <3 Viisumihaku on tosi stressaavaa mutta kyllä työ palkitaan ! Hurjasti tsemppiä sulle !!

    ReplyDelete
    Replies
    1. ei vitsit, sullahan on käynyt hyvin kun pysyvä asumislupa on jo melkein plakkarissa! Onnea! Ite odottelen sitä päivää kun saan skumpan tälle asialle kohottaa..:) Oon muuten (ehkä) tulossa Melbourneen viikon reissulle tässä lähikuukausina, vois vaikka käydä sumpilla ja shoppailemassa! hehe oon kuullu että siellä on kivoja putiikkeja..

      Delete
  20. Anonymous4/3/15 01:10

    eikä, tosi hienoo et joku pärjää noin hyvin ulkomailla, ja vielä suht randomisti koska musta tuntuu että sun kohdalle on sattunu kuitenkin kivoja ihmisiä, oot saanu tehtyä töitä ja tosi kivoja juttuja yms! ´

    en siis todellakaan sano ettet oo ite sen eteen tehny mitään, mutta tiedän samantyylisissä tilanteissa olleita ihmisiä, joilla ei oo käyny noin hyvin (koska australia ja niiden ihmeelliset lait:D). huh, pitäsköhän sitä itekin rohkastua ja pitää välivuosi ulkomailla... musta vaan tuntuu että vaikken oo mikään ujo niin en sosiaalisinkaan ihmisin, että tuleeko siellä sit löydettyä seuraa yms. no, sitä miettimään! asuin jo vuoden aiemmin ulkomailla, ja sitten muutin helsinkiin jonka jälkeen en oo enää aatellu et suomi ois niin hirveä paikka, ja täällä on kuitenkin niin paljon kavereita että ei oo enää niin hirveetä, kun joskus aiemmin:D mutta tekis silti mieli lähteä ulkomaille. tällaset tarinat kyllä rohkasee paljon itteä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jos mietit että oot ujo tms niin sittenhän Ausseihin on helppo tulla! Täällä on porukka niin sosiaalista ja avointa että voin taata että sulla on kuukaudessa enemmän ystäviä täällä kuin suomessa!! :D tsemppiä ja rohkeutta lähteä valloittamaan maailmaa <3

      Delete
  21. Ihana postaus, oonkin kokoajan oottanut milloin alat taas postailla niin huippua kun huomasin että tänne oli ilmestynyt postauksia!!!=))

    ReplyDelete
    Replies
    1. jee kiva että siellä viellä ollaan kuulolla! :) xx

      Delete
  22. Anonymous5/3/15 09:42

    ihanaa tekstiä! alko melkee itkettää

    kiva kuulla et oot löytäny paikan joka tuntuu kodilta:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi ihana! Eikai mun jutut nyt ihan niin koskettavia oo ^__^<3

      Delete
  23. Ooo ihania kuvia<3 Ja hyvä postaus muutenkin tekstin osalta.

    ReplyDelete
  24. voi eei miten ihana postaus! luin tätä vaan sydämmet silmissä haha :--D hienoa että oot onnellinen siellä ja parasta kun postaat taas! sinä ja sun blogi on huippu, ah!!

    ReplyDelete
  25. Anonymous10/3/15 10:34

    kripa kuulostaa ihanalta <3 kiva et kirjotat taas blogia ja tsemppia koulujuttuihin!!!

    terkkuja sikana ja haleja!! ROTSA

    ReplyDelete

Kamerakalusto: Canon EOS 50d ja 50mm 1.4 objektiivi

-Käytän Photoshop CS 5 ohjelmaa kuvien käsittelyyn!